Näytetään kirjoitukset aiheesta: Jotain

Kaupunkien toteutuneet investoinnit ja Turku peränpitäjänä

June 10, 2021

Tarkastuslautakunta tuottaa vuosittain laadukkaan selonteon ajatuksella “Miten meillä menee kaupunkina?”

Tämän raportin nimi on arviointikertomus ja sitä valmistellaan huolellisesti pitkin vuotta. Tiedän itse arvioinnin perusteellisuuden, sillä toimin tarkastuslautakunnan puheenjohtajana vuosina 2017-2019.

Mikäli järjestömaailma eri toimihenkilöineen on tuttu, niin vertausta voi hakea yhdistyksen toiminnan-/tilintarkastajasta. Kaupungin kohdalla budjetit ja toiminta vain on monia kertaluokkia suurempaa: siksi arviointia tekee kokonainen lautakunta revisiotoimiston kaupungin työntekijöiden kanssa.

Tarkastuslautakunnan julkaisut

Vuoden 2020 arviointikertomus tulee istuvan valtuuston käsittelyyn ensi maanantaina 14.6.2021. Arviointikertomus on jälleen laadukas, mutta nyt uutuutena huomasin tästä linkit Kuntaliiton PowerBI-raportteihin! Tämä herätti heti mielenkiintoni!

Olin iloissani tästä lisäyksestä raporttiin, mutta ikäväkseni huomasin niistä, että Turku investoi (Tilinpäätös 2020) kaupunkina jopa vähemmän kuin esimerkiksi Lahti tai Kuopio. Itse peräänkuulutan kaupungin vetovoimaa ja sen vaatimia investointeja.

investoinnit1

Edellä ovat myös Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere ja Oulu. Toivoisin kovasti, että Turku yrittäisi olla jatkossakin kehittyvä sekä houkutteleva kaupunki. Muutoin meillä on vain hävittävää, kun kaupunkien välillä ihmiset miettivät pidemmän aikavälin sijoittautumistaan ja elämäänsä.

Tilanne näyttää entistä heikommalta, mikäli toteutuneita bruttoinvestointeja (tilinpäätös 2020) verrataan kaupungin asukaslukuun suhteutettuna. Tällöin huomataan, että Jyväskylä ja Porikin kiiruhtavat Turun ohi.

investoinnit2

Kuten olen aiemminkin todennut, mielestäni investointeihin ja vetovoimatekijöihin kaupunki voi ottaa lainarahaa. Investoinnit pidemmällä aikavälillä tuovat euroja kaupunkiin. Onkin syytä siis tarkastella lainojen määrää tällä hetkellä kaupungeittain.

investoinnit3

Voimme todeta, että Turun lainakanta ei vertailussa ole mitenkään katastrofaalinen, kuten joissakin yhteyksissä annetaan ymmärtää. Lahdessa, Espoossa, Kuopiossa ja Tampereella on lainaa enemmän asukasta kohden. Suurista kaupungeista myös Oulu ja Vantaa ovat vain reilun prosentin sisällä Turun luvuista. Turulla ei siis ole mitenkään poikkeuksellisen paljon velkaa.

Kuntavaaleissa valitaan suunta kaupungille seuraavan neljän vuoden ajaksi. Valitse ehdokas, joka suhtautuu kaupungin investointeihin rakentavasti, mikäli Turun tulevaisuus ja kehitys ovat sinullekin tärkeitä.

Kirjoituksen aiheet:

talous velka investoinnit

Turun talous, investoinnit ja vetovoima

June 4, 2021

Kun puhutaan investoinneista, on tärkeää erotella kaupungin niin sanottu syömävelka ja investointivelka. Tällä on suuri merkitys.

Syömävelka tarkoittaa sitä, että kaupungin jatkuva toiminta ja peruspalvelut eivät jatkuvasti olisi pakkasella. Investointivelkaa voidaan harkiten ottaa, sillä kehittyvä kaupunki (kuten kehittyvä liiketoimintakin) tarvitsee investointeja, jotta menestys pitkällä aikavälillä on mahdollista. Syömävelan varmasti suuri osa kuntalaisista haluaa nollaan, ja hyvä niin.

Investointivelkaa meidän pitää mielestäni ottaa sellaisiin hankkeisiin, jotka pidemmällä aikavälillä luovat kaupunkiin veto- ja pitovoimaa. Tämä tuo kuntaan lisää euroja, joilla voidaan toteuttaa peruspalvelujakin.

Mikäli ei ole varaa investoida, ei pian ole varaa mihinkään muuhunkaan. Turku voi kuihtua.

Pitkässä juoksussa kaupungin houkuttelevuudella pysymme pinnalla. Kaupungilla pitää olla vetovoimaa houkutella alueelle uusia asukkaita ja uutta liiketoimintaa. Kaupungin pitää olla hyvä paikka elää ja toimia. Emme myöskään saa unohtaa kaupungin pitovoimaa, jota parantamalla pidämme esimerkiksi korkeakoulutetut Turussa valmistumisensa jälkeen. Pitovoimaan liittyy niin ikään investoinnit, eloisa kaupunki ja esimerkiksi koulutusta vastaavan työn tarjonta. Mikäli talous kasvaa, löytyy yhä useammalle koulutusta vastaavaa työtä.

Pitovoimaan liittyy oleellisesti myös tunnin juna Helsinkiin. Se tulee laajentamaan työmahdollisuuksia. Olen jo kolme vuotta tehnyt töitä Helsingissä, vaikka kotini on Turussa. Tiedän, että vielä nykyinen junayhteys ei kaikille tee tätä houkuttelevaksi yhdistelmäksi, mutta toivottavasti tulevaisuudessa tilanne paranee. Kannatan tunnin junan edistämistä vahvasti.

Turussa kaikki rakennushankkeet eivät ole onnistuneet. Lähiaikoina on ollut paljon hankaluuksia, ja kolmea huonoa esimerkkiä muistellaan erityisen paljon: Kaupunginteatteria, Funikulaaria ja Logomon siltaa. Moni asia on mennyt näissä vikaan ja päätöksiä on tehty vajavaisin tiedoin. Ei näin.

Perusasioita: suunnitelmat ensin kuntoon ja sitten vasta rakennetaan.

Suurin osa Turun rakennushankkeista kuitenkin toteutuu aikataulussa ja jopa alittaa budjetit. Näistä ei tosin saa lööppiotsikoita, mutta tämä todellisuus olisi hyvä muistaa.

Kirjoituksen aiheet:

turun talous velka investoinnit

Vaalivideo julkaistu!

May 25, 2021

⭐ Ennakkoäänestys alkaa jo huomenna keskiviikkona 26.5.2021 ja on aika julkaista vaalivideo.

⭐ Eeppistä drone contentia ja taattua Sami Nieminen-laatua. 🔥

⭐ Nyt on vaihtoehdot Vähis! Äänestä 467!

Vaalivideo Youtubessa

Kirjoituksen aiheet:

ehdolla video vaalit

Äänestäisin Vihreitä, mutta entäs ydinvoima...?

May 21, 2021

Olen Vihreä kuntavaaliehdokas ja kannatan ydinvoimaa. Enkä ole ainoa.

Vihreiden linja on jo merkittävästi muuttunut ydinvoiman suhteen. Minä ja monet muut liputtavat avoimesti ydinvoiman puolesta, eikä asia enää ole maailman kahdeksas ihme. Tätä suuntaa ja siirtymää voi myös äänestyskäyttäytymisellään tehostaa, nimittäin ehdokasvalinnallaan.

Tiedän, että ydinvoima ei ole ongelmaton energiantuotantoratkaisu, mutta me tarvitsemme sitä. Fossiilisia käyttävät tuotantomuodot on saatava pois, jotta maapallomme voi pelastua. Suomessa vesivoimaa ei oikein voida enää lisää valjastaa. Tuulivoima ei vastaa riittävästi kysyntään tai energiatuotannon muutostarpeeseen. Tuulivoima tarvitsee energiansaannin takaamiseen myös paljon niin sanottua säätövoimaa tai aivan mahdottoman suuret akustot (ei nykytekniikalla mahdollista). Säätövoimana, eli tuotantona esimerkiksi tuulettomina päivinä, käytetään hyvin usein fossiilisia energialähteitä. On toki erikseen todettava, että kannatan tietysti tuulivoimankin lisäämistä.

Tein kaupunginvaltuustolle aloitteen pienydinvoiman käytön selvittämisestä kaukolämpötuotantoon. Aloite jätettiin valtuustolle tammikuussa 2018:

Tsekkaa valtuustoaloite ja perustelut tästä

Svenska Yle teki laajemman jutun aiheesta

Kyseessä olisi niin sanotut SMR-voimalat (Small Modular Reactor). Tavoitteena olisi tyyppihyväksytyt pienet reaktorit, jotka voitaisiin asentaa esimerkiksi vanhojen kaukolämpövoimaloiden polttokattiloiden tilalle. SMR-voimaloiden ehdoton hyöty olisi sarjavalmistuksessa. Vertauksena: ei jokaista junaakaan tehdä prototyyppinä, vaan niitä tuotetaan samaa mallia useita. Prototyyppivoimalat (esim. surullisen kuuluisa Olkiluoto-3) ovat tuottaneet lukuisia harmaita hiuksia ja hintalappuun uusia rivejä. Vastaavia hankkeita ei haluta lisää. Näin muuten Vihreiden poliittinen tavoiteohjelmakin nykyään linjaa:

"Ilmastonmuutoksen torjumiseksi Vihreät suhtautuu avoimesti kaikkeen vähäpäästöisen ja ympäristöystävällisen teknologian tutkimukseen ja kehittämiseen. Viimeisimmät Suomessa tehdyt ydinvoimahankkeet ovat olleet hitaita ja ongelmallisia. Sellaisia emme halua lisää."

Vihreiden poliittinen tavoiteohjelma

Valtuustoaloite sai nihkeän vastaanoton ja vielä asia ei etene omalla painollaan. SMR:t energiantuotantomuotona tiedostetaan jo kuitenkin jatkuvasti paremmin ja ne nousevat toistuvasti keskusteluun. Tänä vuonna ne näkyivät jo vaalikoneissakin. Työtä energiantuotantoremontin eteen on tehtävä.

Olen valmis jatkamaan Turun ilmastotyötä!

Kirjoituksen aiheet:

ydinvoima mielipide energia

Äänestysnumero ja vaalien aikataulut

May 14, 2021

Ehdokasnumerot vahvistuivat ja minua voi äänestää Turussa numerolla 467! Kerro tutuille ja kavereille hyvästä ehdokkaasta!

Kuntavaalit pidetään 13.6.2021

Ennakkoäänestys kotimaassa: 26.5. - 8.6.2021

Ennakkoäänestys ulkomailla: 2. - 5.6.2021

Kirjoituksen aiheet:

ehdolla äänestysnumero vaalit

Liikkuva mainostaulu: Juoksee valtuustoon

April 14, 2021

juoksutakki

Rakkaiden harrastusten yhdistäminen uudella juoksutakilla ja paras kampanjamuoto: sadat treenikilometrit ja näkyvä liikkuva mainostaulu samassa paketissa.

Matti Vähä-Heikkilä: Running for Turku City Council Matti Vähä-Heikkilä: Juoksee Turun kaupunginvaltuustoon! 😉😄

Yli 40% Turun kaduista jo juostu, paljonko ehdin ennen vaaleja 13.6.?

Kirjoituksen aiheet:

ehdolla juoksu

Turun pyöräparkit ja avoin data!

March 5, 2021

Löysin mielenkiintoista avointa dataa pyöräparkeista/-telineistä ja pyörien pysäköinnistä.

pyöräpaikat

Näistäkin huomataan, että etenkin keskusta-alueella pyörille ei ole riittävästi telineitä!

🚴‍ Pyöräilyn edellytyksiä olisi parannettava, jotta yhä enemmän pyöriä käytettäisiin kulkemiseen.

🚴‍ Pyörät varmasti haluttaisiin lukita telineisiin esim. rungosta. Pyörä on tallella ja ehjänä pystyssä.

🚴‍ Pyörät "siellä täällä" jalkakäytäville jätettyinä voivat olla esteenä esimerkiksi näkövammaisille tai pyörätuolilla kulkeville.

Plottasin kaksi datasettiä OpenStreetMapin pohjalle QGIS-sovelluksella:

1) Pyörien jakautuminen pyöräpysäkkien ulkopuolisille paikoille Turun keskusta-alueella

2) Turun keskusta-alueen julkiset pyöräpysäkit yksityisillä mailla

Hienon aineiston on tuottanut Turun AMK: "Aineisto kuvaa pyörien jakautumista pyöräpysäkkien ulkopuolisille eli ns. epävirallisille paikoille Turun keskusta-alueella. Aineisto kerättiin syyskuussa 2020. Kartoituksessa oli miniminä 3 pyörää. Koska kartoitus on tehty korona-aikana, niin pyöriä oli mahdollisesti liikkeellä tavanomaista vähemmän." Lisää pyöräilyä sekä lisää tietoon pohjautuvaa päätöksentekoa ja kaupunkikehitystä Turkuun!

Kirjoituksen aiheet:

pyöräily

Turun itäisen kantakaupungin ja kampusalueen pyöräily- ja kävely-yhteydet kuntoon!

February 24, 2021

Viime viikolla valtuustossa jätin aloitteen kampusalueen pyöräreittien parantamisesta. Valmisteltiin aloite yhteistyössä valtuustokaveri Riina Lumme kanssa. Otollista kampusalueen kehitys meidän mielestä olisi nyt, kun ollaan etäopetuksessa ja kampuksella on vähän liikettä!

Rehtorinpellonkadun pyöräilymahdollisuuksia tulisi vauhdittaa, sillä ylioppilastalojen ja kauppakorkeakoulun välissä on ajoittain jopa vaarallisia hetkiä. Pyöräilijät ja jalankulkijat ovat todella ahtaalla samalla väylällä.

Lisäksi huomautettiin, että uusi Aurum-rakennus avautuu käyttöön tämän vuoden aikana Henrikinkadun päähän ja suuri osa tuonne siirtyvistä kemian ja tekniikan alojen tyypeistä haluaisi varmasti päästä kulkemaan pyörällä. Ehdotettiin, että uusi pyöräväylä suunniteltaisiin Itäiseltä pitkäkadulta Kerttulinkatua pitkin jatkumaan Henrikinkadulle. Samalla tämä purkaisi painetta ruuhkaiselta Kiinamyllynkadulta sekä Hämeenkadun risteyksestä. Uusi väylä myös parantaisi kulkua Kupittaan kampukselta kohti keskustaa.

Näiden lisäksi Itäisen pitkäkadun suunniteltuja pyöräväyliä tulisi saada vauhdilla kuntoon.

Tsekkaa valtuustoaloite ja perustelut tästä

Kirjoituksen aiheet:

pyöräily

Turun Vihreiden kuntavaaliohjelma on julkaistu!

January 16, 2021

Turun vihreiden kuntavaaliohjelma uunista ulos! Huhtikuun kuntavaaleissa me tähdätään Turun suurimmaksi puolueeksi ja saadaan Vihreä pormestari. Vaalit on su 18.4.2021!

Kuntavaaliohjelma esittää mm. kestävää taloutta, panostamista ennaltaehkäiseviin palveluihin, esteettömiä lähiluontokohteita, saariston tuomista turkulaisten ulottuville, terveiden opiskelutilojen varmistamista ja elävän kaupunkikulttuurin tukemista.

Turun vihreiden vaaliohjelma on julkaistu

Kirjoituksen aiheet:

kuntavaaliohjelma

Olen ehdolla jatkokaudelle Turun kaupunginvaltuustoon

January 7, 2021

Tammikuussa 2017 lomaillessani päätin, että tavoittelen paikkaa Turun kaupunginvaltuustossa huhtikuun vaaleissa. Tuo tuntui hyvältä jatkumolta vuosia jatkuneeseen vaikuttamistyöhön. Starttasin heti Turun kaupunkikehitykseen ja kaupungin päätöksentekoon syventymisen. Halusin tietää, mihin olen ryhtymässä tai pyrkimässä. Halusin olla pätevä ehdokas.

Ilokseni pääsin tuolla panostuksella ja perehtymisellä valtuustoon. Neljä vuotta ovat olleet ää-ret-tö-män opettavaisia ja antoisia. Päätöksiä tehdään ja kaupunki kehittyy, mutta työ jatkuu. Haluan, että omakin työ jatkuu kaupungin päätöksenteossa. Olen ehdolla ja haluan käyttää osaamistani turkulaisten paremman huomisen puolesta. Intoa ja halua on - ne eivät tunnu hyytyvän.

Mikäli haluat jeesata (enemmän tai vähemmän - tsemppiviestitkin jo auttavat!), ota yhteyttä! Vaalipäivä on sunnuntai 18.4.2021!

Kirjoituksen aiheet:

ehdolla

Mimmonen homma?

April 4, 2017

Olen ehdolla Turun kuntavaaleissa. Ennakkoäänestys sulkeutuu juuri tätä kirjoittaessa, mutta varsinainen vaalipäivä on vielä edessä ensi sunnuntaina. Toimin tällä hetkellä Turun yliopiston TEK-tutkijat ry:n puheenjohtajana, Turun yliopiston ylioppilaskunnan Hybridiaani-edustajistoryhmän ryhmäpuheenjohtajana, TYYn uusia tiloja selvittävän työryhmän puheenjohtajana ja Tekniikan akateemiset TEKin yliopistovaliokunnan jäsenenä. Olen oman muistin tueksi kirjannut järjestötoimiani laajemmin ylös rakkaan ainejärjesöni, Digit ry:n, wiki-sivulle.

Kokemusta eri areenoilta löytyy. Onko seuraavana vuorossa Turun kaupunginvaltuusto?

Kirjoituksen aiheet:

ehdolla